Uskallatko kokeilla?

Ensimmäinen lelu ei unohdu

Muistelin tässä aikoja nuoruudestani, kun sain ensimmäisen dildoni syntymäpäivälahjaksi ystävältäni. Hän oli huolissaan minun seksielämästäni – tai ehkä pikemminkin sen puutteesta. Kun se vaaleanpunainen, realistinen jelly-dildo törötti keittiön pöydällä pystyssä ja kaverit hihittelivät vieressä, tunteet vaihtelivat laidasta laitaan. En oikein tiennyt, oliko tilanteessa tarkoitus olla nolostunut vai innoissani. ”Uskallatko kokeilla?”

Kieltämättä siinä oli jotain yhtä aikaa kamalaa ja huvittavaa. Siihen aikaan seksilelut eivät olleet samalla tavalla esillä kuin nykyään. Niitä ei tullut vastaan marketin hyllyllä, some-mainoksissa tai podcastien sponsoroinneissa. Seksilelut kuuluivat vähän sellaiseen maailmaan, josta tiedettiin jotain, mutta josta ei puhuttu kovin ääneen.

Pitihän se lelu myöhemmin testata, tietenkin. Vaikkei siitä koskaan tullut mitään päivittäistä uskottua ystävää, olihan se hyvä hätävara kiimaan. Ehkä tärkeintä ei kuitenkaan ollut itse se lelu, vaan ajatus siitä, että omaa nautintoa sai tutkia ilman häpeää. Vaikka silloin sitä häpeää olikin mukana vielä aika paljon.

Kun seksikauppa tuntui pelottavalta

Jossain vaiheessa samainen ystäväni järjesti myös naisten kutsut, jossa innostava nainen esitteli erilaisia seksileluja. Eihän niitä siinä pöydällä lopulta kovin montaa ollut, mutta noviisille valikoima näytti suorastaan valtavalta.

Ajatus ihan oikeaan seksikauppaan menemisestä tuntui siihen aikaan melkein absurdilta. Mitä jos joku näkee? Mitä jos myyjä pitää ihan idioottina? Mitä jos en edes tiedä mitä olen etsimässä?

Pienessä porukassa, ehkä hitusen nousuhumalassa ja kavereiden yllyttämänä, ostaminen tuntui turvallisemmalta. Tavallaan salaiselta. Ja luultavasti juuri siksi niitä kutsuja järjestettiinkin – madaltamaan kynnystä ihmisille, joita koko aihe jännitti.

Valikoima oli nykyiseen maailmaan verrattuna hyvin perinteinen. Oli vibraattoreita, dildoja ja muutama eri koko sekä värivaihtoehto. Ei mitään älysovelluksia, paineaaltoteknologiaa tai puolta tusinaa eri värähtelymoodia. Silti ne tuotteet tuntuivat silloin suorastaan vallankumouksellisilta.

Ja myöhemminhän minä lopulta ylitin sen kynnyksen oikeaan seksikauppaan menemisestäkin. Olin varmasti jollain tasolla aivan raivostuttava asiakas kaikkine kysymyksineni. Mutta sitähän varten myyjät siellä olivat – kertomassa mitä käytetään, miksi käytetään ja miten jokin tuote oikeastaan edes toimii.

Lelut ovat muuttuneet – ja ihmiset niiden mukana

Enpä olisi silloin arvannut päätyväni joskus luotsaamaan ihan oikeaa seksuaaliterveysverkkokauppaa – ja vieläpä tarkasti kuratoitua sellaista.

Maailmalla on nykyään aivan käsittämätön määrä seksileluja tarjolla. Ja samalla myös valtava määrä tuotteita, joita en itse ikinä ottaisi myyntiin. Yksi antoisimmista mutta ajoittain myös vaikeimmista tehtävistäni on ollut yrittää valita valikoimaan tuotteita, jotka olisivat materiaaliltaan turvallisia, käyttötarkoitukseltaan toimivia ja esteettisesti miellyttäviä.

Totta kai kyse on samalla myös täysin omista näkemyksistäni. Siitä, mikä näyttää hyvältä. Mikä vaikuttaa laadukkaalta. Mikä tuntuu enemmän harkitulta kuin halvalta muovikrääsältä.

Ja samalla kun maailma ympärillämme on muuttunut hurjaa vauhtia, myös seksilelut ovat kehittyneet mukana. Ne vanhat klassikot toki pysyvät rinnalla vuodesta toiseen – eikä siinä mitään, toimiviksi todettuja asioita ei aina tarvitse keksiä uudelleen.

Mutta nykyään löytyy imeviä, nuolemista jäljitteleviä, työntäviä ja monella tavalla vibroivia leluja. Miesten masturbaattorit ovat kehittyneet valtavasti, eturauhaskiihottimien muotoilu on nykyään suorastaan hämmästyttävän pitkälle mietittyä, ja strap on -lelut alkavat olla enemmän normaali osa seksuaalisuutta kuin mikään erikoisuus.

Sama näkyy BDSM-välineissä. Se mikä ennen oli harvojen ja valittujen salainen maailma, näkyy nykyään paljon avoimemmin myös tavallisten ihmisten uteliaisuudessa. Osa innostuu, osa ei – eikä kaikkea tietenkään tarvitse kokeilla. Mutta toisaalta… miten ihminen koskaan oikeasti tietää mistä pitää, jos ei uskalla kokeilla mitään uutta?

Vanha sanonta kuuluu:
“Kun antaa pirulle pikkusormen, se vie koko käden.”

Ehkä joskus niinkin. Mutta joskus se vie myös kohti jotain, mitä ei edes tiennyt kaivanneensa. Uskallatko kokeilla?

-FB

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top